MINARI-TV

Loading...

tiistai, 9. helmikuuta 2010

VUOKATISSA TÄRÄHTÄÄ!


Vuoden 2010 Minarikuppi lähestyy ja se määrätty minisuksijumalten toimesta ajettavaksi Vugessa eli Vuokatissa. Vuokattihan on nykyään Minarikupin koti, mutta se opn toiminut useiden meistä kotina, tai ainakin toisena kotina vuosien varrella kasvaessamme finninaamaisista kömpelyksistä sulaviksi huippu-urheilijoiksi. Nyt kun osa meistä on siirtynyt jo lievästi ylipainoisten flanelipaitamiesten kerhoon, on aika kunnioittaa urheilullisen kasvattajamme Vugen ilmapiiriä ja puitteita huippu-urheilun valmennuskeskuksena.

Perinteisten lajien lisäksi Valmennuskeskuksen repertuaariin on tänä talvena siis lisätty Minisuksiurheilu. Tarjoamme minisuksimurheilijoille leiritys-, konsultaatio- ja testauspalveluja ympäri vuoden. Esimerkkinä mainittakoon tulevan viikonlopun minisuksileirivaraus Paloniementien pönkkämieher Ry:n joukkueelle. Minarikuppi 2010 on oiva esimerkki kompaktista minisuksiurheilutapahtumasta. Kilpailustadion on huolella valmisteltu ja mäen pohjat on tehty tykkilumesta. Koko hiihtomaan ja tekniikkarinteen alue on varattu ko. viikonloppuna Minarikupin organisaatiolle.

Myös oheispalvelut ovat kehittyneet viime vuosista. Saunatilat ruokailuineen sijaitsevat 300 metrin päässä kilpailustadionista sekä majoitustiloista. Majoitustiloiksi on kaavailtu Tennisniemen mökkejä ja alustava varaus on tehty. Backuppina on varattu myös yksi kokonainen rivitalo 30 hengelle. Minarikupin majoitushinta aamupalalla on 29€/vrk/. Majoitusten lisäksi maksettavaksi tulevat itse valmistettu päivällinen x2 (n.10€) ja lauantain afterparty Katinkullassa (35€). Oheisohjelma on tänä vuonna siis omaa luokkaansa, kun sekä Stratovarius että Children Of Bodom saapuvat esiintymään Minarikupin jatkoille Katinkultaan!

BRIEF:

Ilmoittautuminen: 5.4. mennessä kommentit osioon, sähköpostilla kuismantti@gmail.com tai puhelimitse.

Majoitus: Majoitukset varattu. Ilmoita tarve ilmoittautumisen yhteydessä. Maksetaan paikanpäällä! Hinta 29€/vrk sis. aamupalan

Ruokailut: Yhteisruokailut saunan ja palkintojenjaon yhteydessä. Maksu paikanpäällä! Lisäksi ruokaa tarjolla urheiluopiston Olas -ravintolassa, Amarillossa, Rossossa ja Hesburgerissa.

Hellkatti: Lauantain jatkot Hellkatti -festivaalin yhteydessä. Liput omatoimisesti ovelta 40€ tai ennakkoon netistä 35€ http://www.vuokatti.fi/index.php?id=8_410

Lisätiedot: Puhelimitse ja sähköpostilla kuismantti@gmail.com

TERVETULOA!

0 kommenttia: